Kulmamies #12: Elämäsi sankarit

Sain katsoa läheltä, kun vuoden 2019 golfjohtaja palkittiin. Palkittu Kari Kuivasaari on yksi golfin ruuhkavuosien kantavia voimia Suomessa. Hämeenlinnan seudulla tiedetään parhaiten miehen sitoutuminen lajin, olosuhteiden ja palveluiden kehittämiseen. Tilaisuudessa katsoimme videota, jossa Karille tärkeät ihmiset muistelivat heidän yhteistä taivaltaan. Kari oli tilaisuudessa liikuttunut. Liikutus syntyi melko varmasti ihmisistä, joiden kanssa hän tuon tunnustuksen halusi jakaa. Mestarikin tarvitsee taustajoukkonsa. Porukan, joka uskoo ehdoitta ja potkii eteenpäin pimeinä hetkinä.

Pidin puheen tuttavaperheen pojan lakkiaisissa Itsenäisyyspäivän aattona. Uudenkarhealle ylioppilaalle suunnattu puhe sisälsi yksityiskohtia, joita halusin sanoa Jussille ja myös juhlan muille minulle tärkeille ihmisille. Puheen edetessä sen sisällöstä näytti tulevan tärkeä myös kuulijoille. Myöhemmin illalla kävimme keskusteluja, joita en ikäni unohda. Nuoriso-osasto teki lähtöä keskustan ravintolaan. Rekrytoivat minut samaan taksiin maksajan paikalle. Poikani liidasi tätä suhteellisen kovaäänisistä tytöistä ja pojista koostuvaa porukkaa. Saavuimme perille ja maksoin taksin. Nuoriso odotti minua auton vieressä. Kiiteltiin hauskasta illasta ja toivotettiin hauskaa loppuvuotta puolin ja toisin. Jussi otti minusta vahvan painiotteen. ”Kiitos Pekka. Sä olet mun sankari. Aina.” Poikani hymyili vieressä ja iski silmää suuntaani. Jussin irrotti otteensa ja nuoriso säntäsi metelillä kohti ravintolaa. Minä lähdin kotiin. Tammerkoskea ylittäessä silmät kostuivat. Kumpikohan tässä sankari lopulta on?

Makasin sohvalla ja katselin televisiosta Linnan juhlien alkulämmittelyä. Yhteiskunnan merkkihenkilöt keskustelivat Helsingin kolera-altaan kulmaan kasatussa lasikontissa. Kiitollisuudesta puhuttaessa mieleeni tuli Raimo Koskinen. Liikunnanopettaja, lukion rehtori ja minun ensimmäisiä lentopallovalmentajia. Hänen valmennuksessaan alkoi matka, joka vei minut paikallisista peleistä Suomen mestaruuksiin, maaotteluihin ja lajin valtakunnallisiin kärkitehtäviin. Soitin numerotiedusteluun ja pyysin yhdistämään puhelun. Kahdeksankymppinen valmentajani olikin juttutuulella kevyen alkuhämmennyksen jälkeen. Kykenin kiittämään häntä kaikesta siitä, mitä hän oli hyväkseni vuosien aikana tehnyt. Molempien suuta kuivasi, äänikin värisi ja oli tarve nieleskellä puhelun aikana. Elämäsi eri vaiheiden rakentamiseen osallistuu monia ihmisiä, jotka eivät odota kiitosta tai vastapalveluksia. Tekevät sen sydämestään. Silti kiitos lämmittää aina molemmin puolin.

Eksäni soitti Lontoosta. Nyt ei ollut kysymys poikaamme liittyvistä asioista. Hän halusi pallotella kanssani saamaansa työtarjousta. Kävimme hyvähenkisen keskustelun aiheesta, mihin reilun viisikymppisen naisen kannattaisi uransa nykytilanteessa panostaa? Arvostin sitä, että hän edelleen halusi kuulla mielipiteeni hänelle merkityksellisessä asiassa. Jotakin oli joskus tullut tehtyä myös oikein. Tuskin mielipiteelläni oli lopulta merkittävää vaikutusta, mutta puhelinkeskustelun synnyttämä arvostus jäi. Ihmisissä on aina monia puolia. Kaikista puolia ei tarvitse pitää, mutta osastakin voi silti olla kiitollinen. Mustan ja valkoisen lisäksi myös harmaata on olemassa.

Sinulla on ihmisiä, joiden merkitys elämässäsi on ollut erityisen keskeinen. Nyt voisi olla sopiva hetki antaa jotakin takaisin. Kannustan sinua toimimaan heti. Palkintoja, nimityksiä tai sopivampaa hetkeä ei kannata odottaa. Tekosyitä ovat työkiireet, paikkakunnan ja työpaikan muutokset tai päivitettyjen yhteystietojen puuttuminen. Vuosien taakse hautautuneet apujoukkosi ovat lähes poikkeuksetta nykyisen mukavuusalueesi ulkopuolella. Menneisyytesi ihmisten kanssa keskustelu, muistelu, palautteen ja arvostuksen antaminen sekä kiitoksen sanominen ovat tunnetasolla niitä kaikkein palkitsevampia tilanteita. Jos rohkeutta sinulta vielä puuttuu, niin lähetä ainakin joulukortti. Yksin korttikin on varsinainen jalokivi siellä, missä sinua tuetaan.

Hyvää Joulun ja loman odotusta!

Terveisin Pekka Palmunen